Puhe Mataringissä 15.7.2021

Tänäpäivänä met met vietämä Meänmaa päivää viiettätoista kertaa tällä paikala Mataringissä, jossa kaikki alko 2007. Ny tämä päivä kiitos meänmaale oon Ruottin almunakassa. Nyt päivää vietethään, ei vain Ruottissa mutta muissaki maissa. Flaku fleuvaa!
   Mulle tämä päivä oon erityinen, ko mie äsken täytin 77 vuotta, ja olen päättäny vettäytyä vanhuuen lephoon. Nähkääs, siittä oon näinä päivinä 40 vuotta aikaa ko Matti Kenttä ja mie Haaparannanlehessä aloima juttelheen meänkielestä ja kulttuurista.
   Nyt oon asiata kattoa vähän taappäin. Miksispä ei vähäsen nostalkisestikki?
   Tämä päivä alko oikeasthaan 5. Kesäkuuta 2007 Pohjoskalotin Kulttuuri- ja tutkimuskeskuksessa. Sielä met päätimä alottaa viethään tätä päivää 15. heinäkuuta, meän omana päivänä. Protokollasta saattaa lukea, ette met kesksutelimma flakun muo’osta, jonka färit met jo vuona 1992 oli otettu käythöön. Met hyväksyimä muo’on ja färit ja päätimä, ette se oon meänflaku ja protokollasta käypi ilmi, ette met omistamma oikeuet niin kauon ko föreninki oon elossa ja se oon elossa.
   Kokkouksessa päätethiin kans, ette Marita Matsson Barsk ottaa kontaktin polishiin ko met marsima rajale saakka, missä meän ystävät Suomesta piit tulla vasthaan.
   Myötä kokkouksessa olit: mie, Herbert Wirlöf, Lasse Anttila, Hannu Laitinen, Ahti Jaako ja Marita Mattsson Barsk. Päätethiin kans, ette mie piän ensimäisen juhlapuhheen. Tänäpäivänä mie piän viimisen.
   Ja niin meän päivä koitti, viiestoista heinäkuuta 2007. Mie haluan nyt erityisesti muistaa tuonpuolisheen menheitä ystäviä, jokka olit myötä alusta lähtien: Lasse Anttila jc Lars Lampinen. Ollos ijäti muistettu! Saatta olla joku muuki, jota en nyt saa vanhentuvhaan päähäni. Meitä oli roikka: Hannu Laitinen var med, Ahti Jaako, Matti Junes. Hannu Alatalo, Kirsti Johansson, Stig Aspholme, Bengt Kostenius, Oili Uusi-Seppälä, Brita Kaisa Välimaa, meän maskotti, joka oon ollu lapsuuesta saakka meän följyssä. 
   Mie annan tässä metian ääniä muistuttaa meitä tapahtumasta.
   ”Histuurialinen hetki Tornionlaaksole”, oli Norrländska Socialdemokratenin otiskko 16. heinäkuuta 2007: ”Eilen nostethiin ensimäistä kertaa Tornionlaakson flaku molemin puolin maitten raijaa”, met saatoima lukea mainitussa avisissa. 
”Nyt met kaa’ama rajakiven ja annama sen puota väylän musthaan syvvyytheen”, mie olen kuulema sanonu.  
   Liki 70 henkeä Ruottista ja Suomesta kokkointu eilen nosthaan Tornionlaakson flakua tankhoon ja olheen myötä seremoniissa, joka tästä lähtien toistuu joka vuosi, NSD kirjotti ja jopa kerto minun kasuvien ilhmeistä: ”Pohjanen oon liikuttunnu ja silmät loistava.”
   Flaku nostettunna kaks telekasuunia meni kulkueessa sillan ja rajan yli. Keskelä siltaa flakut viethiin toisten yli ja vaihetethiin. Pohjanen piti juhlapuhheen ja kokkointunheet lauloit kehtolaulun rajale: Väylä oon aina ollu, kunnioittaen yhistävvä kieltä Meänkieltä. 
   15. heinäkuuta oon nyt Tornionlaakson kansalispäivä, Bengt Pohjanen sannoo. Tästä lähtien ei ole kulttuurin, kansan eikä kielen raijaa.    

Tätä olen oottanu ja kaivanu 25 vuotta. Nyt flaku oon nostettu tankhoon.    
    Aatela, ette saapi olla myötä luomassa histuuriata, Bengt Pohjanen sannoo ko flaku liehuu tangossa.
   Näin NSD.
   ”Tornionlaakso saapi oman kansalispäivän”, Pite-Tidningen kirjotti.
   Kiitos teile kaikile, jokka olitta myötä vuosien varrela. Lykkyä teile, jokka viettä Meänmaan perinettä tulevaisuutheen.
   Mie olen myötä, mutta reessä, niinku minun vaimo oon sanonu ja sallinu.

Tal i Övertorneå den 15 juli 2021

Idag firar vi Meänmaadagen för femtonde gången här, där allt startade 2007 då vi för första gången firade Meänmaadagen/Tornedalingarnas dag. Nu finns den tack vare oss i den svenska kalendern, nu firas den inte bara i Sverige utan även i andra länder. Flaggan vajar.
   För mig är denna dag speciell, då jag nyss fyllda 77 år, beslutat att succesivt dra mig tillbaka. Det är i dagarna 40 år sedan Matti Kenttä och jag i Haparandabladet började samtalen om meänkieli och vår kultur. Ni får ursäkta mig om mitt tal denna gång blir personligt.
   En tillbakablick är nu på sin plats. Varför inte lite nostalgi?
   Det hela började den 5 juni 2007 på Nordkalottens Kultur- och Forskningscenter. Av protokollet framgår att vi skulle börja fira den 15 juli som vår egen dag. Vi diskuterade flaggans utformning och design och beslöt att den som nu vajar skulle bli vår flagga och enligt protokoll skulle Meänmaa äga rättigheterna så länge föreningen är kvar – vilket den är. Marita Matsson Barsk skulle kontakta polisen då vi hade planer på att marschera till gränsen, där vi skulle möta våra finska vänner. Jag, Herbert Wirlöf,  Lasse Anttila, Hannu Laitinen, Ahti Jaako och Marita Mattsson Barsk var närvarande och det fattades också beslut att jag skulle hålla det första högtidstalet. Idag är det mitt sista.
    Den femtonde juli var det då dags. Jag vill i dag speciellt komma ihåg våra bortgångna vänner, som var med från början: Nämnde Lasse Anttila, Lars Lampinen, kanske någon ytterligare som jag inte kan komma på. Hannu Laitinen var med, Ahti Jaako, Matti Junes. Hannu Alatalo, Kirsti Johansson, Stig Aspholme, Bengt Kostenius, Oili Uusi-Seppälä, Brita Kaisa Välimaa, meän maskotti, joka oon ollu lapsuuesta saakka meän följyssä.
   Jag låter röster från media påminna oss idag om det som då skedde. Vi var stolta, rörda och glada. Idag när vi vet vad som hänt, kan vi nästan utbrista: Veni, vidi, vici. Vi kom, vi såg, vi segrade. Honi soi qui male y ponse. Skam över den som tycker illa om detta.
  ”Historiskt ögonblick för Tornedalen”, var rubriken i Norrländska Socialdemokraten den 16 juli 2007.
   ”I går hissades för första gången Tornedalens egen flagga, på båda sidor om landsgränsen”, kunde vi den 16 juli 2007 läsa i NSD.
   ”Nu välter vi gränsstenen och låter den falla ned i älvens mörka djup”, skall jag, enligt samma tidning, ha sagt. Det stämmer. Så sade jag.
   Närmare 70 personer från Sverige och Finland, samlades under gårdagen för att hissa Tornedalens flagga och vara med om den från och med nu årligen återkommande ceremonidagen, skrev NSD, som också beskrev mitt ansiktsuttryck: ”Pohjanen är rörd och ögonen glittrar.”
   Med flaggan i fronten tågade två delegationer över bron och landsgränsen. På mitten fördes flaggorna över varandra. Pohjanen höll hyllningstal och församlingen sjöng Älven har alltid funnits, till det förenande språket meänkieli.
   Den 15 juli är nu Tornedalens nationaldag, säger Bengt Pohjanen. Härmed finns ingen gräns för kulturen, folket och språket.
   Jag har väntat och drömt om det här i 25-år. Nu är flaggan hissad.  
 Tänk att få vara med och skapa historia och förändra och förvandla, säger Bengt Pohjanen då flaggan fladdrar i topp.
   ”Tornedalen får egen nationaldag”, var rubriken i Pite-Tidningen.
   Tack alla ni som varit med alla åren! Lycka till ni som ska föra traditionen vidare. Jag hänger med, men i släden som min hustru har sagt.